Pisanki – Työpaja: Pääsiäismunien koristelu

17. maaliskuuta 2024, Kumppanuuskeskus

Pääsiäistyöpaja on jo vakiintunut tapahtuma Pohjois-Suomen puolalaisten yhdistyksen kevään kalenterissa.

Tänä vuonna tapahtuman järjestimme yhdessä Pohjois-Pohjanmaan ukrainalaisten yhdistyksen kanssa.

Sunnuntai-iltapäivänä työpajan osallistujat koristelivat pääsiäismunia muun muassa vahalla, kaivertamalla ja maalamalla. Meillä oli hieno mahdollisuus oppia perinteistä ukrainalaista tekniikkaa ukrainalaisilta vapaaehtoisilta.

Yhdistyksen ihana vapaaehtoinen Anastazja veti mahtavan työpajan lapsille, jossa pienillä osallistujilla oli mahdollisuus ilmaista luovuttaa ja koristella pääsiäismunia erilaisella tavalla.

Sekä lapset että aikuiset esittivät ylpeinä työpajan tuloksia. Osallistujien myönteiset palautteet kannustavat meitä järjestämään pääsiäistyöpaja myös ensi vuonna!

Työpaja ja kaikki työpajan materiaalit olivat osallistujille maksuttomia Oulun kaupungin kulttuuriavustuksen ansioista.

Tagged
Back To Top