Slaavilaisen Kulttuurin Päivä 2024

1. joulukuuta 2024 järjestettiin Slaavilaisen Kulttuurin Päivä Kulttuuritalo Valveella Oulussa, tapahtuma, joka yhdisti slaavilaisen kulttuurin taiteen, perinteet ja musiikin. Tämän inspiroivan tapahtuman järjestäjänä toimi Pohjois-Suomen Puolalaisten Yhdistys yhteistyössä paikallisten kumppaneiden kanssa.

Tapahtuman aikana osallistujat pääsivät osallistumaan taidetyöpajoihin, kuten kankaalle maalaamiseen ja seppeleiden valmistamiseen.

Tapahtuman aikana osallistujat pääsivät osallistumaan taidetyöpajoihin, kuten kankaalle maalaamiseen ja seppeleiden valmistamiseen. Ohjelman kohokohta oli ukrainalaisen amatöörikuoro Solovejkin esitys, joka hurmasi yleisön kauniilla kappaleillaan ja vei kuulijat ukrainalaisen kansanmusiikin maailmaan. Ohjelmassa oli myös puolalaisen keramiikan ”Bolesławiec” -näyttely sekä väritystehtäviä ja askarteluja nuorimmille osallistujille.

Erityiskiitokset Pohjois-Pohjanmaan Ukrainalaisten Yhdistykselle ja ukrainalaiselle amatöörikuorolle Solovejki, heidän valtavasta panoksestaan ja tuestaan tapahtuman järjestämisessä. Heidän yhteistyönsä ansiosta Slaavilaisen Kulttuurin Päivä tarjosi tilaisuuden tutustua slaavilaiseen kulttuuriin ja rakentaa yhteisöä, joka perustuu keskinäiseen kunnioitukseen ja inspiraatioon.

Hanke ”Pohjois-Suomen Puolalaisten Yhdistyksen tapahtumat” saa rahoitusta Puolan ulkoasiainministeriöltä osana ”Polonia ja Puolalaiset ulkomailla 2024 – yhteisöt ja aloitteet” -kilpailua.

Kiitämme kaikkia osallistujia läsnäolosta, aktiivisuudesta ja positiivisesta energiasta. Tervetuloa mukaan myös tuleviin tapahtumiimme!

Pohjois-Suomen Puolalaisten Yhdistyksen

Back To Top