Vuosikokous SPPF 2025

Sunnuntai, 23. maaliskuuta 2025, Kumppanuuskeskus, Oulu

Suomen Pohjois-Suomen Puolan yhdistyksen neljäs varsinainen kokous pidettiin tänä vuonna SPPF:n toimiston läheisyydessä Kumppanuuskeskuksessa, jossa yhdessä käsiteltiin yhdistyksen toimintaan liittyviä keskeisiä kysymyksiä. Tänä vuonna kokoukseen osallistui peräti 19 yhdistyksen jäsentä, paikan päällä ja verkossa.

Kokouksessa esiteltiin yhdistyksen talousraportti ja toimintakertomus vuodelta 2024. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti kaikkien läsnä olevien jäsenten toimesta. Tilintarkastaja vahvisti myös talousraportin oikeellisuuden vuodelta 2024.

Seuraavana asialistalla oli SPPF:n toimintasuunnitelman käsittely vuodelle 2025 sekä vuoden budjettiehdotuksen esittely. SPPF:n omarahoitusbudjetti sekä vastaanotetuista avustuksista laadittu budjetti käsiteltiin yksityiskohtaisesti ja hyväksyttiin yhdistyksen jäsenten toimesta.

Lisäksi valittiin uusi SPPF:n hallitus. Ewa Hildén valittiin yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2025.

Varapuheenjohtajaksi valittiin Anna Litewka-Anttolainen ja rahastonhoitajaksi Aleksandra Rak-Raszewska. Piotr Prus valittiin yhdistyksen sihteeriksi. Hallitukseen liittyivät myös uudet jäsenet: Monika Ćwiek, Anastazja Okulicz-Kozaryn ja Arek Ćwiek.

Hallituspaikoistaan erovuorossa olivat: Kajetan Żelech-Alatarvas, Agnieszka Sallinen, Ewa Czarnocka ja Antoni Gedymin Marcinkiewicz – kiitämme teitä panoksestanne ja työstä yhdistyksen hyväksi!

Kokouksessa päätettiin myös uusista jäsenmaksuista opiskelijoille ja vaikeassa elämäntilanteessa oleville henkilöille sekä 50 %:n jäsenmaksu kaikille uusille jäsenille, jotka liittyvät yhdistykseen vuoden toisella puoliskolla (eli heinäkuusta eteenpäin).

Kiitämme kaikkia osallistujia aktiivisesta osallistumisesta SPPF:n varsinainen kokoukseen 2025 ja odotamme innolla toista aktiivista vuotta Pohjois-Suomen Puolan yhdistyksen toiminnassa. Onnea!

Tagged
Back To Top